Verkko-opettaja

Vastavalmistuneena opettajana luin innostuneena Riitta Suomisen ja Satu Nurmelan yhdessä kirjoittamaa Verkko-opettaja-kirjaa (2011), joka on juuri ilmestynyt. Verkko-opetus aiheena kiinnostaa minua, koska olen viimeiset puoli vuotta työskennellyt verkko-opiskelupalveluissa, jossa olen perehtynyt erilaisiin verkko-oppimisympäristöihin ja opettanut verkkotyövälineiden käyttöä. Kirjassa lähestytään verkko-opetusta ja verkkokurssien toteuttamista hyvin käytännönläheisesti ja se antaa suunnitteluun hyviä vinkkejä. Kirja on suunnattu sekä aloitteleville että kokeneille verkko-opettajille.

Kirjan tekijät korostavat, että verkko-oppimisessa keskeisintä on toiminta ja vuorovaikutus. Niiden suunnittelu on verkkokurssin onnistumisen kannalta kaikista tärkeintä. Vaikka keskustelu nähdäänkin verkko-oppimisen keskeisimpänä työkaluna, niin käytännössä keskustelua verkossa on ollut vaikea saada toimivaksi. Tekijöiden mukaan ongelmana on usein se, että verkkokurssinkin toiminta suunnitellaan etenemään perinteisen kouluopetuksen mukaan. Opiskelijat lukevat tekstimateriaalin ja tekevät sitten tehtävät. Keskustelu jää vain irralliseksi osaksi, joka ei varsinaisesti tue oppimisprosessia. Keskustelun tulisikin olla selvästi osa toimintaa. Verkkokurssin sisällöt voisi upottaa suoraan tehtäviin ja keskusteluihin sen sijaan, että ne tuotettaisiin erillisiksi oppimateriaaleiksi, jotka ovat yleensä hyvin raskaita ja oppikirjamaisia. Myös opiskelijat voivat itse tuottaa sisältöjä kurssille kuten ääni- ja videotiedostoja. Kirjassa opastetaan käyttäjäystävällisen verkkomateriaalin tekoon, joka on tärkeä osa verkko-opettajan ammattitaitoa.

Verkko-opettaja-kirjan loppuosa painottuu sosiaalisen median käyttöön opetuksessa. Aktiivisena bloggaajana luin innostavista esimerkeistä, miten blogeja on hyödennytty opetuksessa. Blogia voi käytää kurssialustan lisäksi keskustelupalstana, oheisaineistona, verkkoportfoliona, oppimispäiväkirjana tai vaikkapa kurssin lopputuotoksena. Blogien lisäksi kirjassa esitellään muita sosiaalisen median sovelluksia, joista digitaalinen tarinankerronta on uudenlainen työskentelytapa sisältöjen oppimiseen ja samalla itsetuntemuksen kehittymiseen. Digitaalisessa tarinassa luodaan kokonaisuus tekstistä, kuvista, äänistä ja videoista ja tarinankerronnan kautta opiskelijat pystyvät ilmaisemaan itseään paljon monipuolisemmin. Tarinankerronta tukee koko yhteisön oppimista ja jaetuista tarinoista oppivat sekä tekijät että katsojat.

Kirjaa ei tarvitse lukea järjestyksessä alusta loppuun vaan sieltä voi poimia teemoja oman kiinnostuksensa mukaan. Kokonaisuudessaan kirja on hyvä paketti ja opas verkko-opettajalle, joka vasta suunnittelee tai opettaa jo omaa kurssia. Kuten tekijät toteavatkin osuvasti - verkko-opettajaksi opitaan tekemällä. Kirja sisältää myös erinomaisen verkkotoimintaan liittyvän sanaston, joka on sijoitettu näppärästi sivujen marginaaleihin. Käsitteitä avataan helppotajuisesti lukijoille ja sain niistä uusia oivalluksia. Monesti bloggaamista käsittelevissä kirjoissa puhutaan käsitteestä blogosfääri, joka tarkoittaa bloggaajien verkostoa, blogiyhteisöä. Olen kuitenkin nykyään törmännyt bloggaajien itsensä käyttämään käsitteeseen blogistania ja ehdottaisinkin tätä blogosfäärin tilalle. Kiinnostava on myös käsite C-sukupolvi, joka tarkoittaa uutta 2000-luvun verkkosukupolvea. Kun tämä sukupolvi astuu työelämään, niin alkaa uusi viestinnän vallankumous. Merkitseekö se samalla vallankumousta myös verkko-oppimisympäristöille?

Kirjan tekijöistä Satu Nurmela vetää digitaalisen tarinankerronnan työpajoja ja hänellä on omat nettisivut. Kielipoliisina tunnettu Riitta Suominen toimii kouluttajana ja hänet voi bongata vaikkapa facebookista.