Saturday, March 19, 2011

Akvaarioelämää sosiaalisessa mediassa?

Moni ihminen liittyy nykypäivänä pelonsekaisin tuntein Facebookiin. "Jospa minä sittenkin uskaltaisin liittyä naamakirjaan, kun kaikki muut jo ovat siellä?" " Miten käy yksityisyyteni?" Nuorilla tilanne näyttää olevan toinen: 13 v iästä ja Facebook-tilin avaamisesta on tullut lähes itsenäistymisriitti.

Jokaisen sosiaalisen median välineen kohdalla käyttäjä törmää ensimmäisenä profiilikuvaukseen. Käyttäjän tulee itse ratkaista kuinka tarkkoja tai oikeellisia tietoja antaa itsestään. Vietänkö synttäreitä verkossa? Julkaisenko oman kuvani? Avaanko profiilin näkyviin kaikille käyttäjille vai vain ystäville? Muutamat käyttäjät toimivat nimimerkin takaa ja välttävät oman nimen ja kasvojen ryvettymistä. Sosiaalisen median palvelun tarjoajalle ei pidä antaa arkaluonteisia tietoja itsestä, sillä peruskäyttäjä ei voi koskaan olla täysin varma siitä, onko palvelu tietoturvallinen tai annetaanko tietoja esim. kolmansille osapuolille markkinointia tai muita vahingollisempiakin tarkoituksia varten. Ainoa, joka voi varmasti vaikuttaa yksittäisen henkilön yksityisyyden turvaamiseen, on käyttäjä itse.

Sosiaalinen mediaosaaminen (Tieke, Tietoyhteiskunnan kansalaistaidot) on nimetty yhdeksi nykyihmisen kansalaistaidoista. Viisas ei lähde suinpäin huutelemaan jokaiseen mediaan, vaan kuuntelee ja seuraa ensin muita. Yksittäinen ihminen voi olla hyvin haavoittuvainen sosiaalisessa mediassa, sillä verkossa asiat säilyvät pitkään ja itseen liittyvät tiedot voivat karata käsistä.

Mika Mannermaa kirjoittaa kirjassaan "JOKUVELI Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa" mielenkiintoisesti siitä, miten tieto- ja viestintätekniikan tunkeutuminen jokaiselle yhteiskunnan osa-alueelle voi parhaimmillaan johtaa läpinäkyvään kansalaisyhteiskuntaan, jossa ihmisten hyvinvointi lisääntyy. Pahimillaan voimme joutua elämään akvaarioelämää, jossa meitä valvotaan ja me valvomme muita.

Poliittisille toimijoille sosiaalinen media on tuonut dynaamisen kanavan olla yhteyksissä äänestäjien kanssa. Olen tähän mennessä nähnyt Facebookissa sekä kunnallisvaalit että kirkollisvaalit ja nyt sitten kansanedustajaehdokkaat ja tukiryhmät tekevät vaalityötä sosiaalisessa mediassa. Eu-vaalityötä tehtiin myös Second Lifessa ja online neuvotteluna. Mielestäni poliittinen toiminta sopii hyvin sosiaaliseen mediaan. Voin itse rajata ketä otan ystäväkseni ja mitä sivuja seuraan, joten ainakaan toistaiseksi en ole kokenut pakkosyöttöä.

On tärkeää, että myös asiantuntijat voivat kehittää omaa profiiliaan verkossa. Itse koen paljonkin hyötyneeni avoimesta verkkoelämästä, lähinnä olen päässyt ammatilliseen vuorovaikutukseen hyvin monenlaisten ihmisten kanssa ja pitänyt kontaktia kollegoihin ja ystäviin. Olin laatimassa oman organisaatiomme sosiaalisen median ohjeita viime vuonna ja olen käyttänyt niitä kouluttaesani henkilökuntaa. Vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että sosiaalisessa mediassa riittää hyvät real lifen käytöstavat, on se kuitenkin monelle vielä uusi ja vieras ympäristö, jossa liiallinen hyväuskoisuus voi johtaa ongelmiin. Pasi Kiviojalla on hyvä kriittinen kirjoitus some-ohjeista "Herra, ohjeista meitä" (Mikrobitti 2011).

Tämän päivän Turun Sanomat uutisoi, että Afganistanin rauhanturvaajia ohjeistetaan tarkasti sosiaalisen median käytössä. Kesäkuussa valmistuu ohjeistuspaketti, joka on tarkoitettu henkilökunnalle, varusmiehille ja kertausharjoituslaisille. Puolustusvoimat ei aio kieltää sosiaalisen median käyttöä (joka oliskin toivoton tehtävä), vaan opastaa sen käytössä. Hienoa! Tähän päädyimme omassakin organisaatiossa. Korkeakoulu pitää sosiaalisen median avulla ovia auki yhteiskuntaan.